La 12.4.2025 klo 18.30 Kino Kilta
Valkoinen peura
Den Vita renen. 1952. Tuotanto: Junior-Filmi Oy. Ohjaus: Erik Blomberg. Käsikirjoitus: Mirjami Kuosmanen, Erik Blomberg. Pääosissa: Mirjami Kuosmanen (Pirita / Maarita, Piritan äiti), Kalervo Nissilä (Aslak), Åke Lindman (metsänhoitaja). Pituus/Kesto: 2015 m / 74 min. Ensi-ilta: 18.7.1952. Ikäraja: K7. Esitysformaatti: 35 mm.
Alkukuva: Erik Blomberg & Eino Mäkinen: Porojen parissa. 1947, 7 min, S, DCP.
Jack Witikan ohjaama Aila – Pohjolan tytär (1951) teki suuren vaikutuksen Ailan kuvanneeseen Erik Blombergiin ja näyttelijä Mirjami Kuosmaseen. He sopivat yhteistuumin kirjoittavansa oman Lappi-aiheisen elokuvan. Kesti hetken ennen kuin tarina asettui uomiinsa.
Lopulta syntyi suomalaisesta kansanperinteestä ja osittain Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta ammentava tarunhohtoinen fantasiakertomus Valkoinen peura (1952). Sen keskiössä on Kuosmasen esittämä Pirita, joka muuttuu loitsuniskusta noitapeuraksi ja surmaa tässä olomuodossa miehiä. Blombergin esikoisohjaukselle myönnettiin julkaisuvuonnaan kolme Jussi-patsasta, ja vuonna 1953 elokuva sai Cannesissa erikoispalkinnon parhaana taruaiheisena elokuvana.
Ei ole ihme, että Valkoinen peura on yksi palkitumpia ja kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia elokuvia, niin laadukas elokuva on kaikin puolin. Vetävän tarinan lisäksi erityisen korkeatasoisia ovat kuvaus, joka paljastaa Lapin lumipeitteiset tunturimaisemat kaikessa karuudessaan, komeudessaan ja mystiikassaan, ja Einar Engblomin säveltämä musiikki, joka tahdittaa kuvia ja tarinankerrontaa sopivan mahtipontisella tavalla. Tämä havaittiin jo aikalaisarvioissa: ”Musiikissa heijastuu Lapin maiseman ja kansan sielu, se on runollisen kaunista, herkästi ja notkeasti kertomuksen etenemistä edistävää”, kuvaili Valma Kivitie Elokuva-Aitassa 16/1952.
Valkoinen peura on ansainnut klassikkoasemansa, mutta siinä on nykykatsojan silmissä lukuisia ongelmia. Elokuvassa voi nähdä feministisiä teemoja siinä, miten yhteisö yrittää saada eroottisesti aktiivisen naisen aisoihin ja lopulta tappaa hänet, mutta samalla elokuvassa kuvataan saamelaisia käytännössä rasistisesti esittämällä heidät taikauskoisina ja eksoottisina pällistelyn aiheina. Arvo Lehesmaan esittämä alkoholisoitunut šamaani Tsalkku-Nilla on lähinnä irvokas karikatyyri, vaikka taikomiskohtaus onkin sinänsä taitavasti ja tunnelmallisesti tehty.
Olavi Partanen